Kun katselin tässä taas aikani kuluksi muita laihdutusblogeja jossa on ennen ja jälkeen kuvia, iski jälleen kauhea riittämättömyyden tunne. Riitänkö minä tälläisenä lihavana? Riitänkö minä itselleni tälläisenä? En.
En ole uskaltanut vieläkään astua vaa'alle vaikka olisi pitänyt jo eilen mennä. Mutta, ehkä minä menen huomenna. Ei minua ahdista mennä vaa'alle, minua vain pelottaa. Pelkään että paino on noussut yli 110kg. Se olisi liikaa minulle, se olisi liikaa järjelleni. Tänäänkin vedin sipulin makuisia ruisneppareita, 8kpl suklaakeksejä. Kalorit varmaan miljoona. En vain hallitse, minä tiedän että tarvitsen apua, minä haluan apua tähän, mutta pelkään että lääkäri ei ota tosissaan. Pelkään että se vain sanoo että kylllä se siitä ajan kanssa. Se ei mene ajan kanssa ohi, se ei vaan mene, ei perkele vieköön mene.
Minä pelkään, pelkään itseäni niin paljon, pelkään että lihotan itseni jälleen sinne 110kg hujakoille. Pelkään. Mutta pelko eikä itku auta markkinoilla. On tehtävä muutoksia, on lopetettava mussuttaminen, on lopetettava ahmiminen. On lopetettava se hittovieköön! Sen on loputtava. Sen on loputtava. Haluan olla itsevarmempi, haluan uskoa itseeni, ja uskon että se tulee vain ja ainoastaan laihtumisen kautta. Voi olla että olen väärässä, voi olla että olen oikeassa. Mutta nyt on tapahduttava muutos. On tehtävä jotain, järjellä. Ei kituuttamalla, ei itserääkillä. Vaan järjen kanssa. Minun on uskottava itseeni, minun on luotettava itseeni.
En vain tiedä miten saan mussuttamisen loppumaan, en vain tiedä.
Jotain on tehtävä. Mutta en vain tiedä että miten saan sen loppumaan. Se on niin vaikeeta, mä niin rukoilen ja toivon että kun me muutamme, niin asiatkin muuttuu, että saan elämääni muutakin kuin syömisen. En tiedä. En todellakaan tiedä. Mutta huomenna vaa'alle, ja se taas kertoo miten olen syönyt. Se taas kertoo totuuden, jolta omat silmät sulkeutuu. Onko muilla kokemusta siitä ajattelumallista missä ajatellaan sitä että "en minä oikeasti ole lihava, ehkä silmäni vain näyttää väärin"? Tämä on minulle niin tuttua.
Minä kyllä uskon ympäristön vaihtuessa varmasti fiiliksesi vain voimistuvat, saat varmuutta. Sinä pystyt siihen, eikä siihen lääkäreitä tarvita. :)
VastaaPoistaSe ajattelu-juttu on ehkä liiankin tuttu, mutta en vain tiedä mikä on oikein ja mikä väärin. En näe nimittäin mitään.
Moikka!
VastaaPoistaLöysin vasta nyt blogisi, ja heti löysin tästä jotakin tuttua. Nyt en ole vielä lueskellut tämän pidemmälle, mutta tuohon lääkäri-asiaan teki mieli tulla kommentoimaan.
Itse kävin jokin aika sitten ihan rutiininomaisessa koulun terveystarkastuksessa, jossa kartoitettiin terveydentilaani käymällä läpi kaikki perusasiat. Mittani olivat tuolloin noin 170cm/90kg. Keskustelimme painostani ja siitä miten sen koen, sekä siitä, miksi paino on noussut. Hän ei mitenkään patistanut laihduttamaan, vaan totesi, että pääasia, että olo on hyvä. Hän kuitenkin myös kertoi, että mikäli jossain vaiheessa tulee tunne, että haluaisin pudottaa painoani, eikä se jostain syystä onnistu yksin, niin sieltä saa apua ja kannustusta. Vielä toistaiseksi olen yrittänyt pärjätä yksin, mutta tuntuu todella hyvältä tietää, että apuakin olisi saatavilla, jos alkaain tuntua, etten pysty tähän yksin.
Oman kokemukseni perusteella halauisinkin ehdottomasti kannustaa sinua lääkärille, jos itsestäsi tuntuu siltä, että kaipaisit apua projektisi kanssa! Sieltä saattaa löytyä se puuttuva palanen. Joka tapauksessa, valtavasti tsemppiä :)
-Ida