I'm so sorry!

Minun on muutettava blogini uuteen osoitteeseen.

 Mutta halukkaat jotka haluavat jatkaa lukemista, niin jättäkää sähköpostiosoitteenne kommenttipoksiin tai laittakaa osoitteenne minulle sähköpostitse (julija@hotmail.fi), niin laitan uuden osoitteen sähköpostiinne.

Olette ihania! <3



Tähän päivään loppuu ahminen ja turhien ruokien syöminen. Nyt se loppuu. Sen on loputtava. Kertakaikkiaan loputtava. Mä aijon saada itsekurini takaisin. Mä aijon saada sen takaisin.

Mä aijon saada kroppani takasin, mä aijon saada elämäni takaisin. Vaati se sitten mitä tahansa, olen valmis tekemään sen.

Kalori raja tulee olemaan 1000kcal. Ei yhtään enempää. Ei edes kaloriakaan enempää. Ja nyt mä aijon onnistua, mun on pakko onnistua, koska mä haluan sitä. Mä haluan olla laihempi helmikuun ulkomaan matkaa varten. Siihen mennessä aijon painaa max 80kg. Ja siinä  mä aijon onnistua. Aijon saavuttaa sen, vaati se sitten mitä tahansa. Minähän en enään ole luuseri.

Huomenna lähden shoppailee kaverin kanssa, ahdistaa jo valmiiks. Hän on kokoa 36-38.  Häpeän jos en saa mitään ostettua. Häpeän. Mutta vielä minä nousen täältä. Minä nousen ja näytän, itselleni ja koko maailmalle että mun ei tarvi olla ylipainoinen jollen sitä itse halua. Minä selviän tästä, jos sitä tarpeeksi haluan, ja haluanhan minä. Työtä tämä vaatii, uhrauksiakin mutta olen sinut sen kanssa ja valmis tekemään mitä tahansa että onnistun.

Save me from the dark

wake me up
Wake me up inside
I can't wake up
Wake me up inside
Save me

Mä olen tuhon oma. Mä haluan tuhota itseni, ruoka tappaa minut, ahdistus tappaa minut.

Mä en pysty enään edes olemaan syömättä. Mä en osaa. Mä olen hukannut kaiken, aivan kaiken.

Mun hymy alkaa pikkuhiljaa katoamaan, ja kasvoilta alkaa paistamaan suru ja ahdistus. Tähänkö olen taas tullut? Tähän risteykseen jossa minun pitää valita elämä vai kuolema. Enkä nyt tarkoita tällä kuolema kuolemaa, vaan henkistä kuolemaa. Mä tunnen et mä olisin jo kuollut sisältä. Et mä olisin menettänyt kaiken. Aivan kaiken. Mä olen menettänyt kontrollin, mä en hallitse enään mitään, syömisiäni vähiten. Mä haluan kuolla nälkään, mä en halua syödä. Mut silti mä vaan syön. vaikka mä kuinka päättäisin et nyt ahmiminen loppuu, et nyt alan tekee pieniä muutoksia, mut ne ei onnistu, ahmiminen pilaa ne, ennemmin tai myöhemmin. Ja multa loppuu usko kesken.

Mä olen kuollut.

Megapussi juustonaksuja, pringlessejä,omena limpparia, viinirypäleitä. Musta tuntuu nyt niin vahvasti siltä että mä en enään jaksa, en jaksa tätä, en jaksa mitään, en yhtikäs mitään. Olen niin lopussa tän syömispaskan kanssa. En tiedä edes mitä kirjoittaa, haluaisin vain kirjoittaa sen että olen pelkkä luuseri, pelkkä kasa paskaa. Ihminen jolla ei ole elämää. Ihminen jolla ei ole mitään muuta kun ruoka ja sen aiheuttamat tunteet.

Olen niin väsynyt. Niin turhautunut. Niin pettynyt.

Mä en enään jaksa tätä.



Kävimme tänään pizza raxissa, äiti sanoi minulle että hotkin isoja annoksia ruokaa, silloin muutuin ihan varmana punaiseksi kun paloauto. Häpesin. Ja häpeän yhä. Hyi helvetti minua. Ihan oksettaa. Oksettaa niin paljon. Oksetan itseäni. Olen valumassa helvettiin. Haluan olla vapaa, vapaa kuin taivaan lintu. Vapaa kuin perhonen. Söin ainakin 2000kcal edestä tänään siel raxissa, jollen jopa enemmänkin. Voitte vain kuvitella oloani. Tuskainen ja huono. Todella huono. Haluan kadota, mennä sängyn alle piiloon ja leikkiä ettei muo edes ole. Itkettää. Itkettää niin paljon. Kyyneleet valuu. Miksi olenkaan näin heikko?

Nyt loppui turha uikuttaminen, ja nyt alkaa työ. Alan laihtumaan. Keinolla millä hyvänsä.

Tiedoitus

Essi kiitos kommentistasi. Mutta en pysty vastaamaan sinun blogiisi mitään, sillä minulla lagittaa blogger niin paljon :/ Samoin usean teidän muunkin kohdalla sama ongelma, eli älkää ihmetelkö jos en koskaan vastaile takaisin. Alan vastailemaan omaan blogiini vastaukseni :-)

---

Aamu on lähtenyt käyntiin syöden kanapastaa. Ajatukseni on kiertynyt rullalle ne arvostelee minua heikoksi, surkeaksi ja luuseriksi, mutta sitähän minä olen. Haluan tuntea itseni arvokkaaksi ja tämä ei ole tie tuntea sitä. Minun on ajateltava mitä minä haluan, vaikka päätökseni satuttaisi muita en voi sille mitään, mutta sille voin että annanko kenenkään saada tietää siitä että mahdollisesti vähennän syömisiäni rajusti. Tämä on minun ainut toivo. Ainut toivo. Mutta toiset ajatukset huutaa ja kirkuu että en voi olla niin tyhmä ja lähteä taas vähentää syömisiäni. Enkö ole muka oppinut mitään edellisistä kerroista?

Miksi terapiakin on tauolla? Mä en kestä olla yksin. Mä olen niin yksin, yksin omassa kuplassani. Eikä mulla ole ketään sen kuplan sisällä, enkä saa sitä rikottuakaan. Se on niin vahva. Niin saatanan vahva.

Lost in an image, in a dream
But there's no one there to wake her up
And the world is spinning, and she keeps on winning
But tell me what happens when it stops?

Haluaisin viiltää. Viiltää oikein syvää. Satuttaa itseäni. 



Mä en tiedä kuinka kauan jaksan enään tätä kaikkee. Mihin hävisi se positiivisuus.usko itseensä jne? Tänäänkin käytiin äidin kans kaupungilla kävellen ja yritin niin esittää. Ja sekin meni överiks. Nauroin ja röhkin kun possu. Ja nyt hävettää. Hävettää niin paljon. Mä olen niin kurkkuani myöten täynnä tätä kaikkea. Olen niin vittuuntunut tähän elämäntyyliin, olen niin vittuuntunut siihen että en pysty tekemään edes pieniä muutoksia. Olen vittuuntunut kaikkeen. Ihan kaikkeen.

Mä tiedän et teitä kyllästyttää tää mun ainainen valitus mut mä en pysty muuttumaan, mä en osaa muuttua. Mä en osaa lopettaa ahmimista, mä en osaa lopettaa lihomista. Vaaka heilahtaa varmaan 115kg kun siihen menen ensikerralla. Ja silloin räjähtää. Sillloin olen niin sekaisin. Muo niin pelottaa. Miksi mikään ei voi olla niinkuin ennen? Miksi minä olen kadottanut kaiken hallinnan? Ehkä mun pitäis todellakin harkita syömisten vähentämistä, ne on ainoot hetket kun saan kontrollin takaisin. Ne on ainoita aikoja jolloin tunnen hallintaa.

Mä alan olee vaan niin uupunut. Tänäänkin makasin vaan sängyssä pitkin päivää ja yritin unohtaa et mä oikeasti elän. Mä en vaan jaksa. En jaksa enään. En vaan jaksa.