Wanna be beautiful

Mä olen hukannut itsestäni kaiken. Tänään sorruin ahmimaan.

Vedin hädissäni korvapuustejä, myöhemmin hirveen ison jäätelöannoksen.
Ja nyt tuntuu että en pysty edes kävelemään. Olen ihan täynnä. Mutta minä olen taistelija, minä vielä löydän sen kultaisen keskitien, minä löydän sen balanssin elämääni. M sanoi minulle hyvin että minä ihan kuin sabotoisin itseäni ja onnistumistani kokoajan, joko olen pienillä kalorimäärillä taikka vedän ihan överiksi. Ei se näin voi mennä. Ei vaan voi.

Jos mä pystyn olemaan syömättä, tai pienillä kalorimäärillä, niin kyllä minä helvetti vieköön pystyn lopettamaan tämän itseni tuhoamisen, (ahmiminenhan sitä on myös) tai minä ainakin liitän sen myös itseni tuhoamiseen.

Nyt taas jätän pankkikonrttini kotia, ja otan pienen määrän kolikoita, koska jos todellakin kuvittelen muuttavani omaan kotiin syksyllä, en voi elää tälleen. En voi ahmia, minun rahatilanteeni ei anna sille siunausta. Haluan oppia siitä eroon, en voi paeta ikäviä asioita ahimiseen, en voi paeta pettymystä ahmimiseen, en voi paeta mitään tunteita ahmimiseen.



Me muutamme perheen kanssa toiseen kaupunkiin heinäkuussa, me saamme avaimet sinne asuntoon maanantaina. Ja jossain vaiheessa syksyä kun minun koulut alkaa, niin minä alan etsimään omaa pientä kotia, mutta se on sitten sellainen juttu että siellä en voi enään säätää ruoan kanssa. Silloin kaikki on minun vastuullani, en voi leikkiä ruoan kanssa. En voi pelleillä sen kanssa. Sitten kaiken on oltava kohtalalaisesti ainakin hallinnassa.