Niitä vastaan on taisteltava jotka yrittävät saada minut syömään



Olen todella helpottunut että tänään minun ei tarvitse syödä yhtikäs mitään. Olo on todella kevyt ja ei tarvi panikoida. Tosin ahdistus kyllä nostaa päätänsä jo siitä että juon Zeroa.

Mulla olo laskee kuin lehmän häntä, olen päivä päivältä ahdistuneempi ja masentuneempi. Miksi se kaikki ei voi irrottaa hampaitansa minusta? Miksi minä en voi olla vapaa? Vapaa ahdistuksesta. Minulla on jatkuva esittäminen päällä, minulle on muodostunut kuori, hymyilen ja nauran, heitän läppää ja vielä lisää nauran, vaikka minun tekisikin mieli itkeä. Mutta nyt ei ole oikea aika antaa kuoren murentua. Minun pitää pysyä kovana ja vahvana. Jotta voin ylittää kaikki esteet.

Pelkään jo nytten tulevaa viikonloppua. Pelkään että joudun syömään liikaa ruokaa. Mutta mä en voi pitää sitä sisälläni. En todellakaan voi. Muo ahdistaa jo se että joudun pelkäämään sitä et joudun syömään. Sekin ahdistaa jo aivan liikaa. Niin ei sitten joku syöminen.

Mä jo äsken kerkesin pelästymään että paasto menee ihan ohi suun.

Mutta ei, ei se mene. Kävin juuri heittämässä ruoat vessanpöntöstä alas, ja olo on kun voittajalla. Minä selvisin. Ja tämä päivä jatkuu Zeron voimalla. Olen itsestäni suunnattoman ylpeä! Minä pystyn hallitsemaan ruokaa, eikä ruoka minua. Minä taistelen ruokaa vastaan ja voitan sen joka kerta. Minä hallitsen sitä. Minä olen voittaja.

Näin viime yönä kauheeta unta. Siinä unessa kasvoni muuttui pringles-sipsiksi. Tunsin sen hajun, sen maun. Ja minua kuvottaa. Oksettaa. Siinä unessakin ne sipsit nauroivat minulle, sanoivat et olen heikko kun kummiskin syön ne. Mutta en todellakaan aijo syödä niitä, sillä olen vahvempi kuin joku sipsi. Minä olen vahva, ja tiedän sen itsekkin. Ruoka ei kontrolloi minua, minä kontrolloin sitä.