Tänään kalorit tulee pysymään alle 500kcal.
Mulla on vain tiedossa pakollinen lounas. Muuten olen vapaa syömisestä.
Olo on niin helpottunut. Ei tarvitse syödä.
Odotan sitä hetkeä niin paljon kun kilot rupeaa ropisemaan pois.
Odotan sitä niin paljon. Odotan sitä niin paljon kun voin hymyillä. Odotan sitä niin paljon että painoni alkaa vitosella. Ja sitten nelosella. Ahdistaa vain se että sinne on tuskaisen pitkä matka. Miten ikinä saatoinkaan alkaa taas syömään. Miten ikinä saatoinkaan. Viime vuonna kaikki oli niin hyvin. En syönyt juuri mitään ja paino putosi, ja sitten kutsu kävi osastolle, ja sitten sisätautiosastolle, letkuruokintaan ja tippaan. Minua kiristettiin, ja minä lopetin taistelun, juuri sillloin kun sitä olisi pitänyt jatkaa. Olin heikko, mutta enään en ole. Nyt mä taistelen, nyt mä teen itsestäni kauniin, täydellisen. Eikä kukaan voi minua enään estää. Nyt olen täysi-ikäinen, eikä kukaan voi laittaa minua letkuihin. Nyt minä taistelen. Nyt minusta tulee kaunis, täydellinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti