Olen taas alkanut miettimään, mitä minä olen, ja kuka minä olen, ja mitä minä haluan. Olen taas pitkästä aikaa alkanut haaveilemaan seurustelusta, rakkaudesta, ihastumisesta jne. Yritän unohtaa sen äänen päässäni joka hokee minulle että "kuka haluaisi rakastaa läskiä?" En ole koskaan uskonut siihen että rakkaus liittyisi ulkonäköön pelkästään.
Olen seurustellut niin tyttöjen kuin poikien/miesten kanssa, mutta kun olen nyt antanut itselleni monta kuukautta aikaa sulatella asioita niin kyl ne taitaa olla tytöt joista kiinnostun enemmän, tämä ei ole minulle helppo asia, sillä minun äitini ei sulata sitä, eikä hyväksy, olen yrittänyt työntää tunteitani sivuun ja elää niinkuin muut haluaa, mut eihän omaa elämäänsä voi perustaa muiden toiveille. Tai muiden unelmille. Mun on elettävä omaa elämääni, omilla unelmilla. Se miksi olen äidin mielipiteessä niin kiinni, niin en tiedä itsekkään miksi.
Tiedättekö mitä? On helpottavaa tunnustaa itselleen ihan suoraa mitä on. Miten helpottavaa on päästää äidin mielipiteestä irti. Tämä on minun elämäni, joten elän sen tasantarkkana omilla ehdoilla, ja omilla unelmilla höystettynä. En kenenkään muun unelmilla.
Enään kun saisin ruokailut kuriin, niin olen täysin vapaa, kuin taivaan lintu ;-)
Oon niin samaa mieltä: omaa sisäistä ääntä täytyy kuunnella tai muuten sitä tulee entistä ahdistuneemmaksi. Eiköhän se ahmiminenkin jää pois ihan itsestään, kun muut asiat ovat kunnossa :)
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista