Se siitä uudesta ja terveellisestä elämästä. Aamu lähti hyvin käyntiin, kunnes koneelta poistuttuani iski jokin, jokin paljon vahvempi minun kimppuun. Lähdin juosten kauppaan ja ostin kääretortun ja mustikkapiirakka juttuja, mustikka piirakka jutut vedin kotimatkalla naamariin. Kotia kun pääsin lukittauduin huoneeseeni ja aloin ahmimaan tuota poutapäivä kääretorttua. Puolet meni, nyt loput lojuu huoneeni sängyllä. Voi että miten minua vituttaa ja ahdistaa. Loppuuko tämä koskaan? Olenko koskaan vapaa tästä syömisrulianssista? Muo oikeesti pelottaa. Pelottaa todella paljon. Mä olen vaan niin kurkkua myöten täynnä tätä syömis paskaa. Mä olen níin täynnä tätä. Niin täynnä.
Sä siivet saat – siipeni - haluun vihdoinkin
Viemää mut parempaan paikkaan
Sä siivet saat - Jos siipeni, mä saisin
Ne kantaisi, mut kauas pois
Mä siipeni haluan
Viemää mut parempaan paikkaan
Sä siivet saat - Jos siipeni, mä saisin
Ne kantaisi, mut kauas pois
Mä siipeni haluan
Tää tuntuu niin uskomattomalta. Mä en vaan tajua miksi ikinä astuinkaan tähän maailmaan mistä ei ole poispääsyä. Olen niin hukassa syömisten kanssa. Mä en tiedä saanko ikinä hallintaa tähän, et saanko ikinä elämääni hallintaani. Mä olen onnellinen, mutta mun onneani varjostaa kokoajan tämä, tämä mitä en hallitse. Kun me muutamme, meidän kodin lähellä on kauppa, mä pelkään että käyn joka päivä kaupassa. Ja ahmin. Muo pelottaa se niin paljon, mutta samalla toivon niin hartaasti että muutto auttaa muo hallitsemaan. Vaikka sisälläni kuiskaa hiljainen kylmä ääni että mikään muutto ei tule auttamaan muo, sillä hän on vahvempi kuin mikään muu. Muo niin pelottaa. Tunnen itseni niin heikoksi. Niin pieneksi. ja säälittäväksi.
Tajusin tänään kun katselin käsiäni että minulla on käsissä ihan hirveästi pieniä haaleita raskausarpia. Miten olenkaan ikinä tehnyt tämän itselleni? Miten ikinä sallinkaan päästää itseni tähän kuntoon. Voi helvetti sentään. Olen niin hukassa. Hukassa itseni kanssa. Hukassa elämäni kanssa. Ihan itkettää.
Ehkä minut on luotu sekoilemaan syömisen kanssa? Ehkä minut on luotu olemaan lihavana? Ehkä minä en koskaan parane. Minä en kestä tätä enään kauaa. Haluan eroon tästä. Haluan muuttua, mutta miten voisin? Haluaisin unohtaa menneet ja aloittaa kaiken alusta, mutta onnistuuko se koskaan? Onnistuuko?
Kaikki taitaa lähteä siitä, että hyväksyy itsensä (joo tiedän, se tässä kaikkein vaikeinta onkin). Mun ongelma ainakin on se, etten tee samoja asioita nyt mitä laihana tekisin. Ajattelen olevani liian lihava moniin harrastuksiin, eikä mulla ole fiilistä nähdä kavereitani tämän näköisenä (naama rasvoittunut ja turvonnut bulimian seurauksena). Ja kun kieltäydyn kaikesta kivasta ja tylsistyn yksin himassa, niin eihän mulla ole muuta tekemistä kuin ahmia. Sillon kun ahmiminen on ainut nautinto elämässä, siitä on tosi vaikea päästä eroon.
VastaaPoistaTsemppiä, pienistä muutoksista kaikki lähtee!
Voi ei, en oikein tiedä mitä sanoa :( Ehkä sua auttaisi jos selvittäisit ihan kunnolla mitä haluat? Haluatko elää "terveellisemmin" eli ikäänkuin vähän parantua vai jatkaa pienikalorisella linjalla? Ehkä sulle tekis hyvää syödä vaikka viikon joka päivä yli 1000 kaloria niin saisit varmaan ahmimisen kuriin, koska silloin sun keho ei niin helposti laita sua tekemään mitään ja sillon myös huomaisit miten paljon pystyt itse vaikuttamaan ahmimiseen. Koska siitä ikäänkuin tulee "tavallista" ahmimista eikä sitä, että keho yrittää saaa tarvitsemansa kalorit.
VastaaPoistaSamaa mieltä essin kanssa :)
VastaaPoistaVaikka ajatus toki kuulostaa pelottavalta, mutta jos sitten palaisit pieniin kalorimääriin? En tiedä, toi ei kyllä toimi kaikilla, mulla ainakaan. Joko mä ahmin tai syön todella vähän, multa tommoinen 1000kcal ei onnistu ilman esim. oksentamista. Mutta hei tsemppiä ♥
Nyt kun muutat tänne samalla paikkakunnalle, niin me ruvetaan yhdessä käymään sauvakävelylenkillä. Ja nähdään useammin <3
VastaaPoista