Let me go



Mihin kaikki katosi?

Mihin se onni katosi?

Mihin katosi elämänilo?

Vai oliko sitä edes koskaan minulle?

What if there's no sun shining after the rain?
What if there's no laughter to conquer the pain?

Se hirviö, luitte oikein, se hirviö hokee pääni sisällä että olen arvoton paskakasa, pelkkä hiiren paska. Koska en tottele häntä. Päässäni jumputtaa vain tunne että minun pitää laihtua. Että minä en ansaitse ihmisarvoa, koska olen tälläinen surkea luuseri joka ei tee niinkuin hän tahtoo. Olenko minä sitä? Oikeasti? Minua pelottaa. En halua luovuttaa, en ole luovuttaja, mutta en jaksa taistella, haluan elää, mutta elämisen takiahan minun pitää taistella, minun pitää taisella itseni vapaaksi siitä äänestä. Olen kadoksissa, olen kuin sängyn alla, jos nousen, kolautan pääni sängynpohjaan. Jos vain jatkan makaamista pölytyn sinne ja kuolen nälkään ja janoon. En tiedä mitä tehdä. Pelottaa. Se hirviö haluaa minut hengiltä, se huutaa pääni sisällä että jos en kykene edes laihduttamaan, en ansaitse elää. En ansaitse elämää tälläisenä. Enkö oikeasti ansaitse elää? Minun kuulemma pitäisi tarttua lääkkeisiini ja kiskasta ne nielusta alas. Mutta en halua tehdä sitä, koska se ei ratkaisisi mitään, ei yhtikäs mitään. Ei se ole ratkaisu, ei syömättömyys ole ratkaisu.

Haluan vain elää, elää ja elää, tuntea itseni vapaaksi ja hyväksytyksi. Haluan tuntea itseni ennen kaikkea hyväksytyksi, haluan nauttia elämästä. Minä nautin muutosta, mutta pelkään että kun se on ohi, et kaikki jatkuu samalla tavalla kuin ennenkin. En halua olla vain kotona, ja tietokoneen ääressä. Ei se ole elämää, ei minulle ainakaan. Haluan saada lisää ystäviä, joiden kanssa voisi mennä terassille, rannalle, leffaan, joiden kanssa voisi jakaa kaiken, joille voisi puhua, kaikesta. Saanko minä niitä koskaan?
Itkettää. Miksi kaikki tuntuu niin vaikealta? Miksi minä en osaa? Miksi minä olen tälläinen?

Ulkona paistaa aurinko, ja aijon tuoda sen auringon myös minun sisälleni.

Minä taistelen, itseni tähden!