Sain eilisen päivän aikana kaksi jotain kohtausta. Tärisin, vapisin, sydän muljui, hakkasi miten sattui, ja minä pelkäsin. Pelkäsin niin paljon. Mä en tiedä mitä se on, nyt viikon aikana on tullut kolme tuollaista tilannetta. Yksi asia tässä on selvää, kehoni ei kestä tätä rääkkiä. Se on yrittänyt epätoivoisesti kertoa että tämä on liikaa hänelle. Mutta minä olen vain jatkanut itsekkäästi puskemista eteenpäin.
Niimpä päätin että tämän itserääkin on loputtava, sen on kertakaikkiaan loputtava. Niimpä kalorit on nostettava tästä hetkestä, tästä päivästä lukien 1000kcal. Elimistössäni tapahtuu joka päivä vaurioita jos jatkan tuota kituuttamislinjaa. Tämä ei vaan voi jatkua, en vaan voi. Olen huomannut isekkin sen että mitä pidemmälle mennään, sitä ahdistuneempi ja masentuneempi minä olen. En halua menettään psyykettäni yhtään enempää. Tämän on loputtava. En voi kurittaa itseäni yhtään enempää. En voi tuhota itseäni yhtään enempää.
Haluan jälleen nauraa niin et kyyneleet valuu. Tämän pelin kanssa en voi nauraa. Minä vain olen zombi. Esitän et kaikki on hyvin. Vaikka mikään ei todellakaan ole hyvin.
Mun mieli kapinoi tätä päätöstä vastaan, siellä käy kauhea sota, siellä haukutaan minua, olen luuseri paska, laiskamato. Ihminen joka ei ansaitse ruokaa. Mä en tiedä kuinka kauan mä pystyn vetämään tätä kunnon syömis linjaa, mä en voi luvata että syön edes kahta viikkoa suunnitelmani mukaan, mutta mun on pakko yrittää, elää päivä kerrallaan.
Mun on taisteltava, jos minä pystyn kituuttamaan itseäni, niin miksen minä pystyisi sitten elämään terveellistä elämää? Hyvä kysymys.On turhaa asettaa itselleen mitään 50kg lopputavoitepainoa, sillä se on niin kaukana realistisuudesta. Se ei vaan toimi, ei toimi. Minä makaisin silloin jo letkuissa. Ja sitäkö minä haluan? En todellakaan! En missään nimessä!
Päätin yöllä että menen vasta ensi viikon maanantaina vaa'alle, sillä painoni tulee nousemaan jonkin verran nyt kun nostan kaloreita,mutta toivon että ne ei nouse sinne 110kg enään koskaan. Sitä minä toivon. Mutta jos nousee, niin sit se nousee, ja siitä on hyvä lähteä laskemaan alaspäin painoa.
Upeaa, tyttö! Onneksi olkoon hyvästä päätöksestä. Ruoka on ystäväsi painonpudotuksessa, kun syöt oikein: terveellisesti, herkullisesti, säännöllisesti etkä liikaa. Riittävästi proteiinia aivoille ja lihaksille, paljon kasviksia ja marjoja, vähän tai ei lainkaan huonoja hiilareita (sokeria ja valkoisia jauhoja). Uskon, että saavutat uuden tavoitteesi ja pituutesi huomioonottaen olet silloin hoikkaakin hoikempi.
VastaaPoistaJoo, se oli oma mokani että en huomannut ensin :)
VastaaPoistaMutta oikeesti, sun ei pitäisi kuunnella näitä blogiisi tulevia kommentteja. Ihmiset ei ymmärrä tai tiedä. Kun laihdutetaan kimpassa niin kaikki on obsessoituneita samaan asiaan, ettei ajatella millainen vaikutelma annetaan toisille. Toisille joilla on PAHA OLLA.
Varmaan tiedät et kasvanut ahdistus ja masennus johtuu syömättömyydestä. Siitä on ihan tutkimuksia, että aivojen mennessä paastotilaan niin noi kasvaa. Yleensä myös unohtaa kaikki asiat. En oikeesti tahtoisi myöntää tota kellekään, sillä pelkään että ihmiset tuomitsisi tekojani.. mut ton on huomannut.
Mä kävin koululla koulupsykologilla, joka ohjasi siitä eteenpäin. Huom siinä ei menetä mitään jos käy juttelemassa, kukaan ei edelleenkään voi kertoa eteenpäin sun asioista tai pakottaa mihinkään. Mutta aikuispuolenkaan jutut ei maksa! Ja mä uskon, että sä tarvitsit jotain.. sen näkee näistä viesteistäs.
Sä ET OLE LUUSERI PASKA HÄVIÄJÄ. Se on joo, mitä pää sanoo kun ajattelee että "ihmiset ajattelee noin musta". Mä koetin tappaa itseni laihtumalla, ja vihasin kaikkia jotka yritti estää. Mutta tolloin olin kaukana proanasta yms, sillä ne asiat on keksittyjä (ABC, skinny girl diet, jne), ja asiat oli paljon vaikeammin. Mä uskon että sulla on aivan samaa. On vaan realismia ymmärtää, että mikä pahentaa omaa oloa. Jos tahdot laihtua niin et tahdo esim tappaa aineenvaihduntaas. Ne laihdutuspuuskat tulee ja menee, mut pitkään laiharilla yleensä sortuu ahmintaan.
Noi tunteet on niin samoja, niin, noh, ymmärrän. Toivon siis ettet loukkaannu kommenteistani, mut noi itsensä tuhoamiseen "kannustavat" viestit pistää vihaksi. Sulla on ollut muutakin itsetuhoa, mitä ei pitäs vähätellä!
Hei, haleja. Koeta jaksaa.
Oi ihanaa Charlotte oikeesti! Toi on mun mielestä niiin paljon parempi päätös sulle olla tossa 1000kcal päivittäi (:! Oon ylpee susta <3. Mä lupaan, että jos sä syöt ton verran päivittäin, tai edes vähän enemmänkin niin sä laihdut. Et ehkä yhtä radikaalisti kuin syömättömyydellä mutta laihdut kummiskin. Sä olet vahva ja sä pystyt siihen. Jaksuja, olet ihana *hali*
VastaaPoistaOnnea! <3 Uskon, että toi on aivan oikea keino jatkaa ja kun olet itsekin huomannut, ettei laihtuminen tee sinusta onnellisempaa, ei se selkeästikään ole hyvä juttu! Sä et todellakaan ole luuseri tai häviäjä. Oikeastaan uskon, että on paljon vaikeampaa nousta seisomaan ja todeta että nyt vittu tämä sairaus saa huutia ja otat sitä niskasta kiinni. Olen ylpeä susta. Oikeasti.<3
VastaaPoista