Sauvakävelin 47min, kulutin 402kcal. Olen pettynyt. Todella pettynyt. Mutta sainpas ainakin sen ruisleivän + päälliset kulutettua. Jäin tavoitteestani todella paljon! Mutta huomiseksi se tietää kaksi tunnin lenkkiä.
Toivottavasti mun ei tarvi syödä toista ruisleipää. Mandariini nyt menis jotenkin. Sen saisin nieltyä, mutta ruisleipään varmaan tukehtuisin.
Jääkaapin ovet käy, lautaset laitetaan pöytään. Tietääkö tämä tukehtumista ruisleipään? Ei, en voi syödä sitä. En vaan voi. En vaan voi. En pysty. En kykene. Miksi ihmiset haluaa pilata mun elämän?
Söin mandariinin iltapalaksi. Mutta sain kuulla jotain sellaista mikä pamautti mun ahdistuksen huippuun. Nimittäin ensiviikolla, torstaina äiti tarjoaa minulle ja veljelleni jäätelöannokset. Menin ihan kipsiin, mä tulin todella vihaiseksi. Todella todella vihaiseksi. Itketti. Epäileeköhän äiti jotain? Miksi helvetissä se syöttää muo kun sikaa? Mä en ansaitse mitään jäätelöannoksia, se tappais mut. Siinä vaiheessa mä tappaisin itseni, sillä sitä ahdistusta mä en kestäis. Mun täytyy miettiä jokin sotasuunnitelma. Mä en nimittäin todellakaan aijo syödä mitään jäätelöä. En todellakaan. Se olis liikaa mun järjelle.
Katselin äsken itseäni peilistä. Olen ihan varmana lihonnut. Vatsa pömpötti, jalat hinkkas toisiaan. Tuntui et henki salpaantuu siitä ahdistuksen määrästä. Tappakaa minut. En kestä tätä ahdistusta. Miksei se jätä minua rauhaan? Minua ahdistaa päivä päivältä yhä enemmän ja enemmän. Tuntuu et voisin repiä hiukset päästä. Tai leikata itse ne läskit irti. Pitäisi ostaa jotain laihdutus pillereitä. Jotka sitoisi rasvaa.
Huomenna voisin ottaa mitan esiin ja mitata itseäni.
Pelottaa kohdata se todellisuus mitä minä olen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti