Että mä voin heikosti, muo oksettaa kauheasti, enkä meinaa jaksaa liikkua. Mutta mun on pakko lähteä sinne kaupungille, mun on pakko, tai muuten mä joudun syömään. Ja se ei olis mun psyykkeelle kauhean hyvä asia. Mutta ehkä tämä olo tästä korjaantuu. Mulla tulee kassillinen evästä huoneesta jotka pitää heittää roskiin.
Äiti huusi minut aamupalalle, huusin takaisin et olen syönyt jo, mutta silti piti mennä, onneksi mun ei tarvinnut syödä leipää. Söin pienen mandariinin, kaloreita tuli max. 50kcal. Tänään mä pidän kalorit alle 150kcal. Huominen pelottaa ja ahdistaa paljon, meillä on se grillaus hetki. Hyi hittolainen. Pelkkä se miten se makkara valuttaa sitä rasvaa saa mut voimaan pahoin. Syön yhden makkaran, salaattia ja kaksi pientä perunaa ja menen oksentamaan ne pois. Mä en vaan pysty. En pysty pitää sisälläni niin suurta kalorimäärää. Kyllä mä ymmärrän että oksentaminen syövyttää ruokatorvea, kyl mä tiedän että kasvot turpoaa, kyl mä tiedän, mut mulla ei ole valinnanvaraa. Mun on vaan pakko. Mä en todellakaan aijo pitää sisälläni 500kcal. E todellakaan. En ikimaailmassa.
11.15 lähtee bussi viereiseen kaupunkiin. Ja tulen joskus neljän pintaa kotia, ja lähden samantien lenkille. Äiti lähtee mukaan, joten se reilu 7km lenkki ei onnistu. Mut yritän saada sen kävelee mun kanssa tunti kymmenen minuuttia minimissään. Mun on pakko kävellä enemmän. Muuten muo ahdistaa liikaa. Muo ahdistaa jo nyt se että en pääse tekemään kahta tunnin lenkkiä. Tein eilen päätöksen, pidän tiistaina lenkkivapaa päivän, ihan sen takia kun paastoan sen päivän, joojoo typerä tekosyy. Maailman surkein, mutta ei tekis mieli pyörtyä minnekkään tienvarteen. Ei todellakaan tekis.
Mun iho on ällöttävän lämmin. Inhoan lämmintä ihoa. Miksei se voi olla kylmä. Miksei? Se on selvä merkki siitä että mun elimistö saa liikaa energiaa. Ihan selvä merkki.
Katselin tänään aamulla taas itseäni meidän kokovartalopeilistä, hyi hitto et mä olen iso. Mulla on liian iso maha, ja liian isot reidet. Mä oksetan itseäni. Oksetan niin paljon!
Katselin tänään aamulla taas itseäni meidän kokovartalopeilistä, hyi hitto et mä olen iso. Mulla on liian iso maha, ja liian isot reidet. Mä oksetan itseäni. Oksetan niin paljon!
Eilen kun kävin äidin kanssa illalla lenkillä, niin mä huomasin että mun kunto on kohetunut todella paljon. Ei mäet enään puuskuttaneet, kävelin nopeammin kun äiti. Pieni hymy tuli kasvoille. Mutta se ei riitä minulle. Ei todellakaan riitä. Sitten se riittää kun jaksan juosta reilu 4km ilman että joudun pysähtyä kertaakaan, ja haluan olla laiha, täydellinen. Täältä tullaan 50kg.
Nukuin viime yönä max 6h. Ja nyt väsyttää, tuntuu et nukahdan pystyyn. Mut väsyneenä elimistö kuluttaa enemmän energiaa. Mikä on hyvä asia. Todella hyvä asia. Miltein jopa täydellinen.
Olen niin helpottunut kun paino putoaa, olen niin helpottunut. Helpottunut. En vain ymmärrä miten se putoaa tuohon tahtiin vaikka syön kuin sika? Oikea possu. Todellinen possu. Kohta painan alle 100kg. Nytten on lähtenyt yhteensä 7.1kg, mutta ei se riitä. Ensimmäiseen tavoitepainoon on vielä matkaa 7.1kg. Mutta tiedän että onnistun. Minun on pakko onnistua. Nimittäin, en anna itselleni valinnanvaraa. Jos ja kun laihdun sen 7.1kg vielä ennen 29.6 niin olisin pudottanut silloin jo yhteensä 14.2kg. Vaikka eihän sekään riitä. Ei todellakaan. Mutta minusta tulee laiha. Täydellinen lasienkeli. Jota kukaan ei uskalla koskettaa. Hyvä minä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti