Kaikkeen tottuu, hymyillään vaan



Äiti osti tuollaisen mustikkapiiraan kotia. Mulle iski kylmä hiki käsiin ja kasvoihin kun näin sen.

Plus sen kera olis vaniljakastiketta. Itku. Mä pakenin koneelle. Sanoin että syön myöhemmin. Ja kaiken kukkuraks me grillataan makkaraa sunnuntaina. Oksennus nousee pelkästä niiden syömisestä suuhun.

Sunnuntaina mä en pysty kiertelee sitä syömistä mitenkään, mutta mun on pakko oksentaa ne pihalle. Mä en vaan voi pitää sitä makkaraa sisälläni, yhdessä makkarassa oli 149kcal. Ihan sairaan paljon. Siis ihan järkyttävän paljon. Hotkin sen sisuksiini vähiä pureskelematta, kiitän ja nousen ylös ja häivyn vessaan. Mä en vaan pysty pitää sitä sisälläni, turvotkoon kasvot, menkööt hampaat pilalle, mut en pysty. Jos mä selviän tosta piirakasta, selviän siitä makkarastakin. Mä olen sille niin vihainen, miksi se yrittää pilata mun laihtumisen ostelemalla makkaroita ja typeriä piirakoita. Vihaan kun aina pitää syödä. Mä vihaan, vihaan ja vihaan.

Tänään mä aijon syödä max. 150kcal. Se on ehdoton max. Yritän piilottaa nekin. Todellakin yritän. Haluaisin paastota vesilinjalla tämän päivän. Anna äiti mulle se mahdollisuus, mene vaikka suihkuun tänään illalla niin saan piilotettua ne leivät, sen mandariinin. Äiti mä rukoilen suo. Mene varastossa käymään nyt et saan ne piirakat pois siitä mun laitaselta. Se piirakka puhuu mulle, se haukkuu ja arvostelee muo. Olen sen mukaan heikko. Mä näytän koko piirakalle että mä en todellakaan ole heikko. Mä näytän! Minä olen vahva. Todella vahva. Eikä mikään typerä piirakka pilaa mun onnellisuutta. Ei todellakaan pilaa. Itkettää niin paljon. Mä niin vihaan viikonloppuja, mä vihaan niitä sydämeni pohjasta.

Tuntuu et tukehtuisin. On niin paha olla. Haluaisin soittaa terapeutille, tai laittaa viestiä, mutta mä en ole heikko. Mä en saa näyttää niille mitä ahdistusta ruoka mulle aiheuttaa. Sillä silloin ne voi iskeä mun kimppuun. Silloin ne voi iskeä mun kimppuun. Mä kestän tän pahan olon, mä kestän tän ahdistuksen, kun tiedän että se loppuu heti kun saan ne piirakat mun huoneeseen piiloon. Mä pelkään sitä hetkeä että äiti arvaa tän koko pelin, tai et jään oksentelusta kiinni. Mä en kestäisi sitä. Mä en kestäisi et se kyttäis mun syömisiä. Mä en kestäis. Siinä vaiheessa mä tekisin jotain. Lopettaisin varmaan syömisen kokonaan. Kiduttaisin itseäni liikunnalla. Ruoskisin itseäni jumppaamaan. Mun on aloitettava toi tiukka kuuri nyt heti, ei huomenna, eikä ylihuomenna, vaan nyt heti. Huomenna lenkkeilen puolitoistatuntia. Teen pitkän lenkin. Ja ensiviikolla aloitan kun äiti ei ole kotona, yli 10km kävelylenkit. Joka päivä minimissään 10km. Ja viikonloppusin kun olen äidillä niin teen sen tunnin lenkin. Joo tiedän, olen heikko, laiska, luuseri, mutta en voi sallia et äiti rupeaa puuttumaan mun liikkumisiin. Eilenkin se sanoi mulle et mulla pitää olla myös lepopäiviä, onneksi maanantaina en mennyt lenkille, se on lepopäivä, muuten en salli lepopäiviä itselleni. Liikun vaikka äidiltä sit salaa, mutta lepopäiviä en pidä. Mun keho ansaitsee kuristusta. Olen ahne ja saamaton. Syön nyttenkin liikaa. Jotta mä voisin pyrkiä kohti täydellistä minää, mä en sais syödä mitään. En yhtikäs mitään. Nytten olen heikko, saamaton, ruma ja läski, mutta ennen kaikkea heikko. Yritän päästä menemään isälle maanantai illasta keskiviikko iltaan, ja ma-ti välisen ajan paastoan.

Minusta tulee vahva, minusta tulee todella vahva, itsenäinen ja ennen kaikkea täydellinen ihminen. Ihan sama vaikka vähän pyörryttäisi, se on merkki että laihdun. Olen vahva tyttö. Mä voitan tän pelin. Mä en tyydy vähempää. Mä en tyydy 70kg, en 60kg, sen pitää olla 50kg.

Mä en usko enään edes vaakaan, sen täytyy valehdella minulle. Sillä peilikuvani pursuaa päivä päivältä enemmän läskiä. Vaaka kusettaa minua, näin rumasti sanottuna. Mä en luota siihen enään. Mä luotan vasta sitten siihen että laihdun, kun näen omin silmin että olen laihempi. Mutta vielä tuo 6.5kg ei tunnu missään. Ei yhtikäs missään.

Ette ikinä arvaa!

Äiti lähti keskustas käymään, R-kioskilla. Sain heitettyy piirakan muovipussiin ja laitettuu muovipussin huoneeseeni. pitää huomenna ottaa ne mukaan kaupungille ja heittää roskiin. Ettei huone ala haisee pilaantuneelle. Se siitä viel puuttuiskin.