Kävelimme äidin kanssa Robinhoodiin ja matkan pituudeks tuli yhteensä 4km.
Koko matkan ajan minun teki mieli heittäytyä maahan ja parkua kuin pikkulapsi. Mutta hillitsin itseni ja heitin vitsiä kehiin ja nauroin. Itkettää. Olen pelkkä heikko paska, joka ei enään edes hallitse syömisiään. Heikko paska joka ei hallitse liikkumisiaan. Heikko paska joka menee sieltä mistä on aita matalin.
Mä tiedän et joku päivä mulle puhkee II-tyypin diabetes, joku päivä mä en enään mahdu ovista kulkemaan jos meno jatkuu samanlailla. Tää ei vaan voi enään jatkua näin. Tää ei vaan voi jatkua enään näin. Ei vaan voi. Itkettää. Miksi minä en voi olla laiha niinkuin ennen? Mä en siedä itseäni enään. En edes hiuksiani. Kaikki minussa on rumaa ja likaísta. Olen päästänyt itseni rupsahtamaan. Hiukset on ylipitkät, rasvaset, iho kukkii, kulmakarvat repsottaa.
Mikä meni pieleen?
Mä uskon että jokaiselta tuntuu välillä tolta ettei hallitse syömistään, ihmissuhteita, uraa, whatsoever. Paskaltahan se tuntuu, mut aika oikeesti "hiljaa hyvä tulee" noissakin asioita. Tekemällä pieniä arkisia päätöksiä voi tehdä massiivisia muutoksia, mutta ei ne tuu yhdessä yössä. :/
VastaaPoistaTuntuu tosi lässytykseltä, mut jos tosiseikat vähän lohduttaisi. En mä sano että huomenna zap sä heräät ja asiat olis jotenkin uskomattoman paljon paremmin. Mutta esim toi sun muutto voi olla *askel* siihen et susta tuntuu paremmalta, jaksat enemmän ja saat jostain intoa. Mut samalla lailla intoa voi ammentaa joka päivään jos pystyy antaa itselleen vähän anteeksi - ilman tota on vaikea jaksaa. Ja esim, sä voit käydä aina kampaajalla jos tukka tahmaa - sekin on aika pientä, mutta uus look voi jo piristää. Tuskin mikään sun asia on mennyt loputtomattoman ehdottomasti pieleen, koska sä olet vielä nuori, terve, selkeesti lahjakas ja tunneherkkä ihminen. Kyllä näin vieras ihminen tonkin jo näkee.
Parempia päiviä sulle. <3 *hug*